Internet Inventek Internet IT-palvelut Yhteys
 

 

Alusta saakka toimintamme tärkeä osa ovat olleet luotettavat internetpalvelut.

Palvelut tuotetaan palvelimilla, joista suurin osa sijaitsee kahdessa eri paikassa Suomessa ja varajärjestelmiä on lisäksi Yhdysvalloissa. Hajauttamalla laitteiden fyysisen sijainnin, olemme voineet vähentää tietoliikennekatkoista ja mahdollisista muista häiriöistä aiheutuvaa haittaa. Emme ole immuuneja teknisissä laitteissa esiintyville häiriöille, mutta vuosien mittaan häiriöitä on esiintynyt erittäin vähän ja pitkiä yli 4 tuntia kestäviä katkoja ei lainkaan.

Voimme ylpeinä kertoa, että yksikään internetpalvelumme asiakas ei ole irtisanonut palvelua ja vaihtanut toimittajaa. Osasyynä on varmasti yksinkertainen kaikki-tarvittava-samassa-paketissa-hinnoittelu ja toimiva palvelu. Teemme töitä sen eteen, että kaikki asiakkaamme pysyisivät jatkossakin tyytyväisinä.

Internetpalvelumme asiakkaina on pieniä ja keskisuuria yrityksiä kooltaan 1-120 hengen välillä. Pääosa asiakkaista on Keski-Suomesta ja jonkin verran muualta Suomesta.

Internetpalveluihimme kuuluvat

Meiltä saat myös yksittäisiä palveluita

  • NIMIPALVELUN YLLÄPITO VERKKOTUNNUKSELLE (domainille)
  • PALVELU SÄHKÖPOSTIN LÄHETYKSEEN (autentikoiva SMTP)
  • TEHOKAS ROSKAPOSTIN SUODATUS
  • VIRUSTORJUNTA SÄHKÖPOSTILLE

Jos yrityksellänne on esimerkiksi oma sähköpostipalvelin ja ongelmia roskapostin ja/tai virusten kanssa,
voimme lisätä käyttöönne roskapostin suodatuksen ja virustorjunnan ilman palvelimen vaihtoa ja muutoksia
tietojärjestelmäänne. Kysy lisää!

 

 
Grafika Design